Päätöksen perusteena oli Jylyn keskittymisvaikeudet ja puutteet sosiaalisissa taidoissa. Päätös tehtiin päiväkodin henkilöiden ja sossujen kesken Jylyn oltua huostaamisen jälkeen pari viikkoa 4 tunnin eskarissa. Ennen huostaa Jyly oli ikätovereiden seurassa 7,5 tuntia päivässä ekarissa ja kokopäivähoidossa eskarituntien jälkeen. Huostassa sitten Jylyn ADHD:tä ja sosiaalisia taitoja päätettiin hoitaa jättämällä hänet 4 tunnin eskariin 5- ja 6-vuotiaiden joukkoon.
Vaadin koulukypsyysutkimuksia kirjallisesella eriävällä mielipiteellä keväällä 2016. Minulle ilmoitettiin että sellaisia ei nykyään tehdä.
Aluehallintovirasto totesi, että Jylyn koulunlykkäyspäätös oli laiton koska ei ole lääketieteellisiä tai psykologia perusteita: lain vaatimaa koulukypsyystutkimusta ei ole tehty.
Ostin Jylylle lokakuussa tietokoneen kun sijaisperhe ei suostunut. Jyly pelasi kuukauden verran Ekapeliä sillä ja oppi hups itsestään lukemaan.
Eskarissa 5- ja 6-vuotiaiden joukossa on nyt sitten poika joka osaa lukea, on taitava laskemaan, kirjoittaa ja piirtää hyvin eikä kuulu joukkoon kun häntä pidetään isona.
En ole saanut mitään tietoa siitä, kunnioitetaanko aluehallintoviraston päätöstä ja siirretäänkö Jyly ekaluokalle.