Sossut pyysivät syyskuussa 2015 Tyksin lastenpsykiatriasta Jylystä lausuntoa huostaanottoa varten. Ei huostaanottotarpeen selvittämiseksi ym. kuten laki vaatii. Ja saivat juuri sitä mitä tilasivat: äärimmäisen negatiivisen lausunnon lääkäri Minna Karisalmelta, joka ei ikinä ollut lasta tai äitiä nähnytkään.
Karisalmen lausunnon ensimmäiseltä sivulta pomppaa heti silmiin kauhea tarina:
"Jyly oli 07/09 [2009] ollut TYKS:n lastenklinikan osastolla kiireellisesti huostaanotettuna. Sairaalahoitoon Jyly päätyi tapahtumaketjun päätteeksi, jossa äiti lähtenyt Jylyn kanssa liftaamaan. Poliisi saanut useita huolestuneita soittoja silminnäkijöiltä, huolta ollut mm. lapsen asiattomasta pukeutumisesta ja käsittelystä. Poliisi saattanut lapsen sairaalahoitoon ja hänet oli kiireelliesti huostaanotettu."
Joo, kyllähän semmoisella tavalla toimivan äidin vanhemmuus on erittäin kyseenalaista. Jos sellaista olisi tapahtunut. Että piti soitella poliisille lapsen asiattomasta käsittelystä ja pukeutumisesta.
Tuo tarina on poimittu sossujen antamasta esitiedosta, jossa ei mainita edes sitä, kuka tuommoisen tarinan on Tyksiin syöttänyt. Yritin vuosia sitten saada tuon potilasmerkinnän oikaistuksi, mutta ongelmana kuulemma oli, että "tiedon" antaja oli tuntematon.
Ns. Liftariäiti-keissi tosiaan tapahtui vuonna 2009, Jyly oli aiheettomasti sijoitettuna noin puolitoista vuorokautta, äitiä ei päästetty tapaamaan vauvaa. Tapauksen tultua julkisuuteen iltapäivälehtien etusivun lööppeihin ja äidin hankittua lausuntoja sossuille asioiden oikeasta laidasta Jyly pääsi kotiin. Perheessä juoksi perhetyöntekijöitä tarkkailemassa kolme kertaa viikossa muutaman viikon ajan ja he totesivat, että Jylystä huolehdittiin hyvin. Ko. työntekijät eivät olleet huostaanottotyöntekijöitä vaan ammatillisia ja rehellisiä perhetyöntekijöitä Merikratos-yrityksestä, joten hässäkkä päättyi siihen eikä mitään lastensuojeluasiakkuutta siitä sen enempää seurannut.
Ketkä soittivat silloin poliisille ja mistä? Soittoja oli kaksi, ja niissä ei puhuttu halaistua sanaa lapsen asiattomasta käsittelystä tai pukeutumisesta.
Tässä tekstiksi litteroidut soitot, joiden oikeellisuuden on vahvistanut Turunseudun oikeusaputoimiston silloinen johtaja, joka hankki puheluiden äänitteet Hätäkeskuslaitokselta:
Ensimmäinen puhelu ei hälytyskeskuksen reportin mukaan aiheuttenut toimenpiteitä eli poliisiin ei otettu yhteyttä. Liftaaminenhan on Suomessa ihan laillista. Miksi toinen soittaja höpisee siitä, että nainen oli ulkomaalaisen näköinen? Nokun muutamaa päivää aikaisemmin iltapäivälehtien lööpit olivat kirkuneet, että helsinkiläisellä uimarannalla ulkomaalainen nainen oli yrittänyt kaapata suomalaislapsen. Muuta järkevää selitystä ei voine olla.
Sain tänään tiedon, että lastenpsykiatrian ylilääkäri Pirkko Koivu on tehnyt lastensuojeluilmoituksen siitä, että Jylyn potilastietoja on julkaistu netissä.
Lastensuojeluilmoituksessa ei ole huolta siitä, että Jyly on joutunut huostaan potilasturvallisuuden petettyä Tyksin lastenpsykiatriassa, joka on Koivun vastuualue. (Ks. aikaisemmat artikkelit perättömiä sossuille juoruilevasta lastenpsykiatrian sairaanhoitajasta ja järjettömästä erään lääkärin itsetuhoisuustarinasta). Koivu lupasi syyskuussa 2015, että Karisalmen laatimaa lausuntoa oikaistaan, jos siinä on virheitä. Kun niitä oikaisuja sitten vaadin nähtyäni järkyttävän lausunnon, Koivua ei enää tavoittanut puhelimella eikä hän vastannut sähköposteihin. Huostaanottoa on tehty puhtaasti lastenpsykiatrian ja sossujen yhteistyönä, päiväkoti ei ole perusteita kirjoitellut lausuntoonsa. Ja nimenomaan sellaisten henkilöiden yhteistyönä, jotka eivät ole Jylyä koskaan tavanneet tai tutkineet. Se juoruileva hoitaja tavannut yhden kerran ja sillä potilaskäynnillä todettiin että Jylystä ei ole huolta, siirrettiin akuutista kiireettömään tutkimukseen. Lastenpsykiatriassa on Jylyä useamman kerran tavannut vain testipsykologi Torsti, jolla ei ollut negatiivista sanottavaa, niinpä häneltä ei lausuntoa tietenkään pyydettykään.
Jos tämä olisi oikeusvaltio ja lääkärinvalallakin olisi merkitystä, Koivulla olisi huoli olisi oman yksikkönsä mokista ja niiden karmeista seurauksista pienelle lapsipotilaalle Jylylle. Jyly on menettänyt kotinsa, perheensä ja ystävänsä SIKSI ETTÄ LASTENPSYKIATRIASSA EI OLE MINKÄÄNLAISTA POTILASTURVALLISUUTTA JA LAUSUNTOJA KIRJOITETAAN IHMISISTÄ HEITÄ TUTKIMATTA TAI EDES TAPAAMATTA. Pirkko Koivu ei nukkuisi öitään hyvin vaan huolehtisi että virheet oikaistaisiin. Mutta tässä todellisuudessa apulaisylilääkärin huoli on vain siitä, että lastenpsykiatrian epäselvyyksiä ja virheitä julkistetaan. Jylyn laiton huosta on tehty puhtaasti lastenpsykiatrian varassa, ja Koivu tietää, että AVI:ssa ystävällisesti painetaan kaikki villaisella, kuten on jo Jylyn asioissa tehty ensimmäisten AVI-valitusten osalta.
Huoltajana joudun arvioimaan, onko tapauksen julkistaminen ja toimien läpinäkyvyys Jylyn etu vai haitta.Ja harkintani tulos on se, että Jylyn tilanne on niin karmea, ettei se pahemmaksi ainakaan voi rötösten julkistamisesta muuttua."Liftariäitikeississä" sossut ilmoittivat kylmästi että Jyly viedään lastenkotiin kauas kotoa eikä asiasta edes keskustella, mutta tapauksen ilmestyttyä iltapäivälehtien lööppeihin muuttivat mielensä ja Jyly pääsi kotiin.
Selvitykset siitä, että sossujen kauhutarina vauvaa riepottelevasta äidistä on perätön, on toimitettu Tyksin potilasarkistoon potilasmerkinnän korjaamista varten. Korjaako Minna Karisalmi sittenkään murskalausuntoaan Jylyn äidin vanhemmuudesta, jää nähtäväksi.